Hyviä nettisivuja niille, jotka pitävät pelaamisesta

Pelaaminen on mukavaa, tapahtui se sitten yksin tai porukalla, sisällä tai ulkona, pelilaudalla tai netissä. Se tuo mukavaa vaihtelua TV:n katsomiseen sadepäivinä tai pikaiseen kahvitaukoon työpaikalla. Ja netin myötä, mitä erilaisempia pelejä on tuotu kansalaisten iloksi, eikä ne pelkästään ole suunnattu vain tietylle kohderyhmälle, vaan niitä voivat pelata kaiken ikäiset.

Lapsien pelien toki suositellaan olevan edes jollakin tapaa opettavaisia, jotta niiden pelaamisen sallimisesta ei tulisi niin huono omatunto vanhemmille. Mutta minne päästää lapsensa pelaamaan, kun joka paikassa tuntuu olevan tarjolla väkivaltaa ja huonoa kieltä? No tietenkin Papunettiin, josta löytyy turvallinen pelisivusto perheen pienemmille. Se on etenkin suunniteltu sellaisille ihmisille joilla on jonkinlainen puhevamma, tuoden infoa niin tällaisten lasten vanhemmille kuin hoitoalan ihmisille, mutta se tarjoaa myös turvallisen pelisivuston täysin normaaleillekin lapsille. Papumarketissa harjoitellaan laskemaan ostosten summia, tarkkuuspeleissä singotaan papupulttia kohti kohdetta. On muum muassa palapelejä, sudokuja ja muistipelejä.

Sillä aikaa kun perheen piltit rauhoittuvat papunetin parissa, voi isi tai äiti rentoutua pokerin tai kasinopelien ääressä Betssonilla. Se on mukavaa, hauskaa ja parhaimmassa tapauksessa äärimmäisen tuottoisaakin, kuten ehkä voit tulla huomaamaan. Kasinopelaaminen netin kautta on yleistynyt todella paljon viime vuosina ja nettikasinoita tulee uusia jatkuvalla syötöllä, mutta parempi pelata tutussa ja turvallisessa ympäristössä, johon suomalaiset ovat luottaneet jo vuosien ajan. Plussaa ovat suomenkielinen asiakaspalvelu ja helpot rahansiirrot suuntaan jos toiseen. Ja tietysti huima pelitarjonta on yksi koukuttava huomio.

Yksi peli, joka tuntuu olevan todella huudossa tällä hetkellä tietyssä ikäryhmässä, on Minecraft. Tämä ruotsalaisen Markus Perssonin kehittämä indie-peli tuntuu valloittavan etenkin nuoret pojat, ja peliä löytyy nykyisin niin PC:lle kuin mobiilisovelluksena ja konsolipelinäkin. Pelissä rakennellaan erilaisia rakennelmia kolmiulotteisessa maailmassa kuutioista, ja sitä voi pelata useana erilaisena pelitilana, mm. survival tai adventure tai creative. Peliä siis löytyy maksuttomana demoversiona, joka tarjoaa toki pelattavaa hetkeksi, mutta saadakseen pelistä enemmän irti, on tietysti suositeltavaa ostaa kokoversio. Peli tuntuu jatkuvan äärettömyyksiin pelaajien rakennellessa omia luomuksiaan ja hajottaessaan niitä. Siitä tuntuu saavan paljon irti ja pelin hintaan nähden (mobiilisovellus noin kuuden euron luokkaa) vastaa kyllä hyvin hintaansa. Onhan grafiikka hieman tökerön näköistä, mutta ei se olekaan pelin tarkoitus että grafiikka olisi samanlaista jota uusimmissa pleikka ym peleissä näkee.